Suomen nuijituin nainen (Juha Hurme)

Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset (Teos, 2025) on teatteriohjaaja ja Finlandia-palkitun kirjailijan Juha Hurmeen elämäkerta Anni Polvasta (1915–2003), joka tunnetaan parhaiten 1956–1986 ilmestyneistä Tiina-kirjoista. Polva syntyi Pietarissa rautatieläisen perheeseen nimellä Anni Heinonen; perhe muutti vallankumouksen jälkeen Tampereelle, jossa hän varttui ja työskenteli muun muassa kirjanpitäjänä, tarjoilijana ja kutojana. Vuonna 1938 hän avioitui Unto Polvianderin kanssa, lyhensi sukunimensä kirjailijanimeksi Polva ja asettui Turkuun, jossa asui kuolemaansa saakka. Hurmeen kirja seuraa tätä elämänkaarta ja käy sen rinnalla läpi Polvan koko, yli sata nimekettä käsittävän tuotannon.

Kirjan kantava jännite on ristiriita myynnin ja arvostuksen välillä. Kirjavinkin Titta Lindström kuvaa, että Polva oli eläessään Suomen luetuin kirjailija, mutta arvovaltainen teossarja Suomen kirjallisuus I–VIII nosti hänet esiin kirjasarjan ainoana nimeltä haukuttuna kirjailijana. Hurme tiivistää tuon aikalaiskritiikin kriitikko Eila Pennasen sanoihin: Polva kirjoittaa ”tyhmille naislukijoille vielä näitäkin tyhmemmistä naishahmoista ja karmeista miesidiooteista”. Kulttuuritoimituksen Mikko Saari nostaa esiin kirjan kertoman esimerkin siitä, miten pitkälle tämä väheksyntä ulottui: niin kutsutussa Arvostelevassa kirjaluettelossa huonoksi leimattujen kirjojen hankkiminen saattoi viedä kirjastolta valtion apurahan, joten moni kirjasto jätti Polvan kirjat hyllystä kokonaan pois.

Saarin mukaan kirjassa kerrotaan myös tilaisuudesta Perniössä, jossa Polva keskusteli lavalla kriitikko Pekka Tarkan kanssa. Kun Polva painosti Tarkkaa kertomaan oman näkemyksensä hänen kirjoistaan, Tarkka joutui myöntämään, ettei ollut koskaan lukenut yhtäkään Polvan teosta. Polva tiivisti episodin omin sanoin: ”Ihmiset ovat olleet ihania, kriitikot eivät. Onneksi ihmisiä on ollut enemmän” — lause, joka antoi nimen myös Kulttuuritoimituksen arvostelulle. Tällaiset esimerkit tekevät kirjasta muutakin kuin faktaluettelon: ne näyttävät, kuinka pintapuolista 1960–1980-lukujen kirjallisuuspiirien tuomio usein oli.

Hurme käsittelee kirjassa myös Polvan oman elämän paradoksia. Lindström huomauttaa, että itsenäinen ja omapäinen nuori nainen avioitui 23-vuotiaana ja näytti ulospäin asettuvan perinteiseen kotirouvan rooliin. Todellisuudessa Polva oli kaikkea muuta kuin passiivinen: hän kasvatti viisi lasta, työskenteli yksitoista vuotta Suomen Gallupin haastattelijana ja tuotti samalla lähes kaksi ja puoli kirjaa vuodessa yli neljän vuosikymmenen ajan. Kirjan mukaan tämä yhdistelmä, näkyvä kotiäitiys ja piilossa pysyvä valtava työmäärä, selittää osin sitä, miksi aikalaiset eivät osanneet sijoittaa häntä kumpaankaan valmiiseen lokeroon.

Yksi kirjan käsittelemistä poikkeuksista Polvan tuotannossa on vuoden 1973 romaani Minulla ei ole ketään, jonka hän julkaisi salanimellä Kyllikki Heino. Kirja, ankara ja toivottomuutta kuvaava kertomus lapsesta vailla turvallisia aikuisia, sai kriitikoilta poikkeuksellisen hyvän vastaanoton, koska arvostajat eivät tienneet kirjoittajan todellista henkilöllisyyttä. Hurmeen kirja käyttää tapausta osoittaakseen, että Polvalla oli kykyä myös kriitikoiden arvostamaan ilmaisuun, kun hän valitsi käyttää sitä. Toinen Hurmeen erikseen nostama teos on muistelmasävytteinen Elettiin kotirintamalla (1981), jota hän pitää yhtenä parhaista koskaan kirjoitetuista sotakirjoista; ensimmäinen Tiina-kirja vuodelta 1956 saa kirjassa Hurmeelta niin ikään kiitosta.

Amman lukuhetki kuvailee kirjan rakennetta: kompaktin, noin 260-sivuisen teoksen merkittävä osa on omistettu Polvan laajan tuotannon kronologiselle läpikäynnille. Kirjan ensimmäinen puolisko keskittyy Polvan nuoruusvuosiin, ja Kirjavinkin Titta Lindström pitää juuri tätä alkuosaa kiinnostavimpana, kun jälkipuoliskolla painopiste siirtyy teosten sisällön referointiin. Amma, joka on lukenut runsaasti Polvan aikuisille suunnattuja romaaneja nuoruudessaan, piti tuotannon kertaamista mieluisana, mutta huomauttaa, että osuus voi tuntua raskaalta lukijalle, jolle Polvan kirjat ovat vieraampia. Saari huomauttaa, että Hurme lainaa kirjassa runsaasti Polvan omia muistelmia ja haastatteluja, minkä ansiosta Polvan oma äänensävy kuuluu kirjassa vahvana Hurmeen tunnetun kirjailijaäänen rinnalla.

Suomen nuijituin nainen sopii lukijalle, joka kiinnostuu siitä, miten suomalainen kirjallisuuskritiikki kohteli naisten kirjoittamaa ja lukemaa viihdettä sotien jälkeisessä Suomessa, sekä kenelle tahansa, joka muistaa Tiina-kirjat omalta lapsuudeltaan tai nuoruudeltaan. Kirja ei vaadi ennakkotuntemusta Polvan tuotannosta, koska Hurme esittelee sen kronologisesti alusta asti, mutta se palkitsee myös jo Polvan kirjoja lukeneen, joka voi verrata Hurmeen tulkintoja omiin muistikuviinsa. Äänikirjan lukee Erja Manto, kesto 7 tuntia 11 minuuttia. Kirjan arvio tällä sivulla on 4,5 tähteä viidestä, joka perustuu yhteen eksplisiittiseen numeroarvioon. Tarkat lainaukset ja linkit kaikkiin kolmeen arvosteluun on koottu tälle sivulle.

Kirjan arvio on 4,5/5 yhden numeroarvion perusteella.

Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset on kuunneltavissa BookBeatin äänikirjavalikoimasta Erja Mannon lukemana, kesto 7 h 11 min.

Aloita BookBeatin ilmainen kokeilu