Elämäni (Margaret Atwood)

Margaret Atwoodin (s. 1939) perhe muutti 1930-luvun laman vuoksi Nova Scotiasta Kanadan länteen suurkaupunkeihin monien muiden tavoin, mutta isä Carl yllätti ottamalla työpaikan hyönteistutkijana maatalousministeriöltä. Niin perhe alkoi viettää suuren osan vuodesta jälleen luonnon keskellä: kesät kuluivat teltoissa ja vaatimattomissa mökeissä Pohjois-Quebecin järvien ja jokien äärellä. Omatoimisuus, lintujen ja kasvien tunnistaminen sekä alkeellisissa oloissa pärjääminen olivat Atwoodille arkipäivää jo pienenä, ja juuri tämä lapsuus kaukana kaupunkien mukavuuksista opetti hänet kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin. Tätä taitoa hän on hyödyntänyt läpi kirjailijanuransa.

Elämäni. Eräänlaiset muistelmat rakentuu lähes kokonaan aikajärjestykseen, ja sen kantava ajatus on, että kirjailijalla on kaksi minää: yksityishenkilö, jota perhe ja ystävät kutsuvat nimellä Peggy, ja kirjailija Margaret, joka astuu esiin aina kirjoittamisen alkaessa. Atwood kuvaa, miten nämä kaksi puolta ovat kulkeneet rinnakkain hänen kouluvuosistaan nykypäivään: vaikea kouluvuosi täynnä kiusaamista sai vuosia myöhemmin muodon romaanissa Kissansilmä, ja asuminen Länsi-Berliinissä 1980-luvulla oli yksi niistä kokemuksista, joista kypsyi teokraattiseen Gileadin valtioon sijoittuva Orjattaresi. 718-sivuinen suomennos ilmestyi Otavan kustantamana elokuussa 2026, Hilkka Pekkasen kääntämänä — alkuteos Book of Lives julkaistiin englanniksi vuotta aiemmin.

Atwood aloitti kirjailijanuransa 1960-luvulla runoilijana ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1964. Esikoisromaani The Edible Woman, jota ei ole suomennettu, ilmestyi 1969 ja käsitteli sukupuolirooleja aikaansa edellä. Atwoodin merkitys kirjailijana on kasvanut tasaisesti sen jälkeen, mutta erityisesti vuonna 1985 ilmestynyt Orjattaresi nosti hänet kirjalliseksi tähdeksi ja feministien esikuvaksi: romaanin tv-sovituksen avauskausi osui yksiin Donald Trumpin ensimmäisen presidenttikauden kanssa, ja Suomen Kuvalehden Niina Holm huomauttaa, että yhteiskuntakritiikille oli tilausta samalla tavalla kuin kirjalle oli tilausta 1980-luvun Reaganin Yhdysvalloissa.

Teoksen laajuudesta huolimatta se ei käy raskaaksi luettavaksi: Niina Holm kirjoittaa, että "Elämäni-muistelma on 700-sivuisena jykevä mutta helposti lähestyttävä ja ajankuvissaan suorastaan hykerryttävä", ja lisää, että Atwoodin ote on niin itseironinen, että syntyy vaikutelma tasapuolisuudesta kerrottujen tapahtumien suhteen. Myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja pitää teosta poikkeuksellisen onnistuneena: "Erinomaisen virkistävä ja omaääninen teos! Tämä teos oli tarvittu ja toivottu."

Muistelmissa vilisee ihmisiä: lapsuudenperhe sisaruksineen, laaja ystävä- ja kollegapiiri sekä kirjallisuuspiirit, joissa Atwood on vuosikymmenten ajan vaikuttanut muun muassa Kanadan PENin ja kirjailijaliiton avainhenkilönä. Hän kertoo myös ensimmäisestä avioliitostaan, joka päättyi eroon, ja toisesta puolisostaan, kirjailija Graeme Gibsonista, jonka kanssa hän sai yhden lapsen. Kirja ei esittele pelkkää menestystarinaa, vaan myös vastoinkäymisiä ja sitä, miten julkisuus on vuosikymmenten mittaan lokeroinut ja demonisoinut Atwoodia — uransa alussa häntä verrattiin hänen kiharan tukkansa vuoksi kreikkalaisen mytologian Medusaan, kunnes hän päätti lakata suoristamasta hiuksiaan.

Tuulevin lukublogi tiivistää teoksen laajuuden toteamalla: "Kun ihmisellä on pitkä ja vaikuttava ura sekä pitkä ja vaiherikas elämä, ovat muistelmat laajat ja täynnä mielenkiintoista mikro- ja makrotason historiaa 1940-luvulta näihin päiviin." Samassa blogitekstissä huomautetaan, että muistelmiin sisältyy runsaasti valokuvia ja että Atwoodin isän Carlin kirjoittama lyhyt teksti omasta hyönteistutkijan urastaan on liitetty kirjan loppuun.

Elämäni sopii parhaiten lukijalle, joka tuntee Atwoodin tuotantoa ja haluaa nähdä, miten hänen oma elämänsä kytkeytyy sellaisiin teoksiin kuin Orjattaresi, Testamentit ja Kissansilmä. Se toimii myös itsenäisenä lukukokemuksena kenelle tahansa, joka on kiinnostunut 1900-luvun jälkipuoliskon kanadalaisesta ja kansainvälisestä kirjallisuuselämästä, sillä Atwood kuvaa paitsi omaa uraansa myös sitä, millaista kirjailijan työ oli aikana, jolloin Kanadassa ei juuri ollut vielä omaa kirjallista infrastruktuuria: 1950-luvulla maassa ei esimerkiksi ollut yhtään ammattiteatteria. Atwoodin sukupolvi rakensi apurahaohjelmineen ja kirjallisuusfestivaaleineen rakenteet, joiden varassa kanadalainen kirjallisuuselämä toimii edelleen. Tarkat lainaukset ja linkit kolmeen arvosteluun on koottu tälle sivulle.

Kirjalle ei ole annettu numero- tai tähtiarviota, joten sivulla ei ole laskettua keskiarvoa.

Elämäni on kuunneltavissa BookBeatin äänikirjavalikoimasta Maria Kuusiluoman lukemana, kesto 28 h 11 min.

Aloita BookBeatin ilmainen kokeilu